Viruksia elektroni-

mikroskoopissa

Mitä virukset ovat ?

 

Virukset ovat pienimpiä, tavallisella mikroskoopilla näkymättömiä, taudinaiheuttajia. Virukset ovat solunsisäisiä loisia, jotka lisääntyessään aiheuttavat solun vaurioitumisen tai tuhoutumisen. Siitä seuraa havaittava sairaus. Viruksia esiintyy kaikilla eläinlajeilla, kasveilla, jopa yksisoluisilla bakteereilla ja parasiiteillä. Viruksia on käytetty perustutkimusmalleina ja molekyylibiologian tutkimusvälineinä. Geenihoidon kehitys perustuu myös tietoon viruksista.

 

Ihmisen virustauteja


Ihmisen viruksia tunnetaan useita satoja. Monet niistä aiheuttavat vain

lieviä infektioita. Useat kymmenet virukset aiheuttavat kuitenkin vakavia

infektioita. Muutamat virukset aiheuttavat kuolemaan johtavia sairauksia.

Virukset saattavat myös olla monien kroonisten kansantautien syitä tai

sairauden kulun edistäjiä.


Uudet ja uhkaavat virustaudit

Viime vuosina on ilmaantunut useita uusia virustauteja, jotka periaatteessa ovat uhka koko ihmiskunnalle. Näistä viimeisimpänä SARS-CoV-2-viruksen aiheuttama COVID-19. Muina esimerkkeinä voidaan mainita esimerkiksi AIDS, koronavirustaudit SARS ja MERS sekä lintuinfluenssa. Virukset eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat koko ajan. Ihmisiäkin infektoivia uusia viruksia syntyy ajan kuluessa lisää. Siksi virustutkimusta tarvitaan jatkuvasti myös tulevaisuudessa.







Esimerkkejä virusten aiheuttamista taudeista:

COVID-19, influenssat, AIDS, polio, isorokko, tuhkarokko, vesirokko, SARS, Ebola, virusripulit, nuhakuumeet ja muut lievät "flunssat"

Copyright @ Juha Lindner 2006